perjantai 16. maaliskuuta 2018

Dieter Hermann Schmitz: Kun sanat ei kiitä. Suomalaisinta sanaa etsimässä

Dieter Hermann Schmitz: Kun sanat ei kiitä.
Suomalaisinta sanaa etsimässä.
Atena Kustannus Oy. 2017. 303 sivua.
Suomentanut Heli Naski.


Hermann ja hänen touhunsa. Loistavaa viihdettä. Hermann onkin tuttu henkilö jo edellisestä kirjastaan Täällä pohjoisnavan alla
Hermann työskentelee Tampereen yliopistolla saksankielen lehtorina. Kirja liittyy melko paljonkin Hermannin työhön, koska hän alkaa etsimään työryhmänsä kanssa suomalaisinta sanaa. Santsikuppi? Sauna? Mämmi?

Tietysti tässäkin kirjassa on tavoitelista. Hermann päättää kirjan alussa kolme tavoitetta, jotka pitää saada toteutettua. Pitää löytää suomalaisin sana, mutta sen lisäksi Hermann lupaa myös: 

• tehdä vaimonsa yhtä onnelliseksi kuin hääpäivänä kauan sitten 

• olla aikuistuvalle tyttärelleen ja lapsekkaalle pojalleen maailman paras isä 

• saada vaateliaan kattinsa kuriin. 

Hermannin touhuja lukiessa ei voi olla nauramatta. Luin illalla, kun mieheni jo nukkui. Piti nauraa hiljaa ääneen, etten olisi herättänyt miestäni naurullani. Kirja oli täyskymppi!
Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka luen tältä kirjailijalta. Seuraavaksi hain kirjastosta aikaisemman kirjan ja nyt jään odottelemaan, jos Hermann julkaisisi uusia kirjoja. Ole kiltti, tee se!
Kouluarvosana: 10.

Ei kommentteja: