torstai 15. maaliskuuta 2018

Marja Björk: Poika

Marja Björk: Poika.
Like Kustannus Oy. 2013. 215 sivua.

Marion, eli Makke syntyi tytöksi, mutta tuntee itsensä pojaksi. 
Kirjassa seurataan Maken elämää noin kaksivuotiaasta aina aikuisuuteen saakka. Kirjassa käydään läpi Maken kasvukivut erilaisuudesta, naisesta mieheksi kasvamisesta ja myös äidin ja pojan välisestä suhteesta. Joskus tuntuu että äiti ymmärtää Makkea täysin, mutta joskus äiti yrittää kasvattaa poikaa kuin tytärtään. 

Ennen kaikkea kirja on viesti, että kaikesta voi selviytyä voittajana.

Kirja avasi silmiä ja muutti käsitystä transsukupuolisuudesta. Aihe, josta puhutaan vielä aika vähän, mutta jota kuitenkin yritetään tuoda esiin koko ajan enemmän.

Kirja oli melko lyhyt, nopea lukea. Luin muutamassa illassa ja olisin mielelläni lukenut lisää. Taidan ottaa kirjastosta muutkin Marjan kirjat lukulistalle.

"Äiti oli tajunnut, mikä minä olin. Minä en olisi tajunnut vielä silloinkaan."

Kouluarvosana: 9.

Ei kommentteja: